Hyvää ystävänpäivää! Above IT Oy juhlii tänään, sillä tänään on myös meidän virallinen syntymäpäivä! Niin se ensimmäinen vuotemme Above IT:n tarinaa meni kuin siivillä ohitse. Ensimmäiseen vuoteen mahtui paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita – mutta myös kilokaupalla onnistumisia. Above IT Oy on vakiinnuttanut asemaansa tietohallintojen kumppanina. Mutta miltä näyttää nyt alkanut vuosi? Kerron siitä tässä blogissani lisää.
Tietohallinnon johtamisen uudet tuulet
Taakse päin kun katsoo, niin kulunut vuosi on ollut toimintaympäristönä haastava varmasti kaikille yrityksille ja erityisesti tietohallintojen ihmisille. Vallitseva aika on tuonut omat haasteensa markkinaan ja moni tietohallinto onkin joutunut painimaan kulurakenteidensa kanssa.
Viime vuonna saatiin myös voimaan EU tasolta muun muassa NIS2 direktiivin tuomat tietoturvan vaateet. Sitä kautta hallinnollinen tietoturva on tullut jäädäkseen. Siinä missä iso osa organisaatioista on saattanut tähän asti ratsastaa teknologioilla, EU tasolta kiristyneet kyberturvallisuuden vaateet ohjaavat tietohallintoja kokonaisvaltaisempaan tekemiseen ja tiiviimpään yhteistyöhön omien organisaatioidensa liiketoimintajohdon kanssa. Ymmärrys tietoturvasta ja liiketoiminnan turvaamisesta molemmin puolin kasvaa. Valitettavasti kotimaamme Suomi ei ole vieläkään blogin kirjoitushetkellä saanut näitä uusia tietoturvan direktiivejä kansallisen toimeenpanon alaisiksi.
Kun yritysten johtoryhmissä aletaan heräämään liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamiseen, tulee tietohallinnon työstä liiketoiminnan kanssa entistä tärkeämpää. Ymmärrettäessä miten tietohallintoa saadaan johdettua tavoitteellisesti ja kuinka tietohallinnon onnistumisia ja kehitystä voidaan seurata, tietohallinnon arvo liiketoiminnan silmissä kasvaa. Tähän hieman järjestelmällisempään työskentelyyn Above IT tulee alkaneena vuonna tarjoamaan tietohallinnoille omia mausteitaan, joista ehkä myös jopa osa eri yritysten johtoryhmistä voisi tulevaisuudessa ammentaa oppia.
Microsoft kumppanuudesta voimaa
Ensimmäinen vuosi on ollut työn täyteinen rakentaessamme Microsoft kumppanuuttamme kohti ensimmäisiä Solution Partner statuksia. Kumppanuus Microsoftin kanssa tuo meille voimaa ja auttaa meitä myös palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin. Tästä esimerkkinä ovat erilaiset meitä kumppaneita tukevat Microsoftin kanssa yhteistyössä toteutettavat projektimallit tietoturvan ja Azuren osalta, joita olemme jo mallikkaasti toteuttaneet.
Tavoitteenamme on ollut saavuttaa Solution Partner status ensimmäisenä juuri Azure Infrastruktuurin osalta, koska kohdeteemana se on meitä erityisen lähellä – Työskentelemmehän asiakkaittemme Azure-pilvien parissa hyvinkin aktiivisesti. Nyt olemme tämän tason saavuttaneet. Tämä tuo meille myös pikkuhiljaa voimaa valmistautuessamme Microsoftin datakeskuksien Suomeen saapumiseen, joiden perustustöitä ollaan kuulemma paraikaa Kirkkonummella aloittamassa.
Microsoftin teknologiat ovat tekemisemme keskiössä ja haluamme varmistaa asiakas organisaatioidemme tietoturvan, tietosuojan, tietotyön toimivuuden ja liiketoiminnan eri palveluiden toiminnan, ja tälle vuodelle olemme maalanneet yhteensä kolme ensimmäistä kumppanuustasoa saavutettavaksi: Azure Infrastructure, Modern Work ja Security. Näistä ensimmäisiä kolistellaan tosiaan jo, ja tulemme tiedottamaan Solution Partner status-muutoksista tarkemmin lähiviikkoina!
Asiakkaamme keskiössä
Siinä missä ensimmäinen vuosi meni liiketoimintaamme rakentaessa ja hallitun pilven palveluitamme tuotteistaessa (ja osin vähän turhankin nopeasti) – uuteen vuoteen starttasimme maalaamalla itsellemme strategian suunnitelmallisen tekemisen tueksi. Strategian toteuttamiseksi ja kasvua tukemaan, otimme käyttöön OKR-johtamisen mallin (Objects & Key-Results). Olemme vielä pieni yritys – yritys kasvoi syksyllä suunnitellusti neljän ’consiglieren’ kokoluokkaan. Mutta kasvaessamme strategian mukaisesti tänä vuonna edelleen, etenkin tukeaksemme tietohallintojanne paremmin – on ollut selkeää, että rakennamme alusta asti oman tekemisemme mallin sellaiseksi, että se tukee strategiamme toteutumista.
Strategiamme keskiössä olette Te – Asiakkaamme. Tehtävämme on edelleen tehdä teistä tietohallinnon ihmisistä se arvostettu ’Don’ ja olla itse se nöyrä ’consigliere’, joka auttaa teitä mahdollistamaan organisaationne liiketoiminnan tavoitteiden toteutumista. Sitä tukemassa ovat erilaiset voimavarananne toimivat Interim ja hallitun pilven palvelumme.
Otan siis toimitusjohtajana ilolla tämän vuoden vastaan, sillä Above IT Oy on lähtenyt uuteen vuoteen entistä selkeämmällä suunnitelmallisuudella ja järjestelmällisemmällä tekemisellä. Tästä vuodesta tulkoon parempi – etenkin teille asiakkaillemme. Ja eiköhän se markkinakin ala tästä pikkuhiljaa kohta kaikilla oikenemaan uuteen nousuun!
Vielä kerran siis: Hyvää ystävänpäivää!
Toivottaa,
consigliere, CEO, co-founder
Above IT Oy
Above IT Oy on tietohallintojen kumppani ja voimavara. Asiakkaillemme teknologia on liiketoiminnan polttoaine. Tietohallintojen huolet ovat tyypillisesti hyvin samantapaisia kuin entisajan mafiapäälliköillä, joilla jo silloin oli oma ’consigliere’. Oikeana kätenäsi ’consigliere’ varmistaa liiketoiminnan toimivuuden ja jatkuvuuden ja nostaa tietohallintosi siihen asemaan, jossa se organisaation liiketoiminnan silmissä olisi aina kuulunut olla!