Sahateollisuuden mittauksen ja optimoinnin edelläkävijä Lisker saavutti merkittäviä ajansäästöjä sekä vahvisti liiketoiminnan jatkuvuutta modernisoimalla IT-infrastruktuurin ja tietoturvan Above IT:n avulla.
Sahateollisuuden automaatiotalon IT-infran ja tietoturvan modernisointi
Lisker on Vääksyssä sijaitseva vuonna 1987 perustettu suomalainen automaatioalan yritys, joka on erikoistunut sahateollisuuden automaattisiin mittaus- ja optimointijärjestelmiin. Raaka-aineen hinnan ollessa sahoille merkittävin kuluerä, Liskerin konenäköä hyödyntävillä järjestelmillä saadaan sahalinjojen tehokkuutta ja kannattavuutta parannettua.
Liskerin ohjelmisto- ja tuotekehityksestä vastaava Panu Toukola sekä sähkö- ja automaatiopuolesta vastaava Anssi Korhonen kertovat, että aiemmin heillä oltiin itse hallinnoitu IT-infraa. Kun työasemien ja lisenssien päivitystarve jälleen tuli ajankohtaiseksi, he päättivät kääntyä Above IT:n puoleen. Lisäksi asiakkaiden kasvavat vaatimukset ja NIS2-direktiivi toivat esiin tarpeen tarkastella IT-ympäristöä ja tietoturvaa entistä kokonaisvaltaisemmin.
IT-ympäristö ja laitteet helpommin hallittaviksi
Työt aloitettiin päivittämällä Liskerin IT-ympäristö Microsoft 365 Business Premium -lisenssillä, joka tarjoaa kehittynyttä tietoturvaa ja keskitettyä laitehallintaa. Työasemille tehtiin paikan päällä migraatio pilveen, mikä tekee kokonaisuudesta joustavamman ja helpommin hallittavan. Mikäli teknisiä ongelmatilanteita esiintyy, päästään niitäkin selvittämään nopeasti ja etänä.

Kun sovellusten ja tietoturvan määritykset tulevat ajallaan ja samanlaisina kaikille käyttäjille, ei Panun ja kollegoiden tarvitse enää huolehtia laitteiden päivityksistä. Samalla estetään myös tietoturvariskit ilman, että käyttäjien päivittäinen työskentely häiriintyisi liikaa päivitysten aikana.
Myös verkko ja palomuuri uudistettiin moderneilla Meraki-pohjaisilla ratkaisuilla. Näin saatiin varmistettua, että IT-ympäristö on kauttaaltaan ajantasainen ja tietoturvallinen. Nyt kaikki tärkeät järjestelmät on pilvessä, ja verkon valvonta ja ylläpito on jatkuvassa hallinnassa.
– Keskitetyn laitehallinnan avulla voimme keskittyä paremmin omaan tekemiseen ja työaikaa säästyy, Panu kertoo.
Modernia tietoturvaa ja NIS2-valmius
Euroopan unionin verkko- ja tietoturvadirektiivi NIS2:n asettaa vähimmäisvaatimukset yhteiskunnan keskeisten ja krittisten alojen organisaatioille tietoturvan tason osalta. Näiden vähimmäisvaatimusten täyttyminen on organisaatioiden tarvittaessa pystyttävä todistamaan.

Liskerin asiakkaita ovat globaalisti toimivat isot puuteollisuuden toimijat, joten yrityksessä haluttiin varmistaa, että he voivat luottavaisesti vastata niin asiakkaidensa kuin sääntelyviranomaisten vaatimuksiin.
– Kävimme yhdessä läpi mitä dokumentointia tietojärjestelmien ja tietoturvan osalta on oltava ja mitä toimenpiteitä tehtävä, jotta Liskerillä voidaan helposti osoittaa vaatimustenmukaisuus, kertoo Above IT:n ’consigliere’ Juha Kari.
Liskerin IT-ympäristön modernisoinnin ja tietoturvan parantamisen myötä yritys saavutti varmuuden NIS2-valmiudestaan ja IT-järjestelmien riittävyydestä. Heillä on nyt myös selkeä käsitys siitä, miten tietoturva toimii ja mitkä toimenpiteet turvaavat heidän liiketoimintaansa tulevaisuudessa.
Asiakaslähtöistä toimintaa
Yhteistyö ei päättynyt pelkkään päivitysprojektiin. Liskeristä on tullut tuetun pilviympäristön asiakas ja jatkamme yhdessä muun muassa Azuren virtuaaliympäristöjen, tietoturvan ja pilvi-infrastruktuurin kehittämisessä. Verkkoinfrastruktuuri on edelleen Above IT:n valvonnassa ja ylläpidossa, mikä varmistaa sujuvan ja turvallisen IT-ympäristön ylläpidon.

Panun mukaan tekeminen on ollut hyvin asiakaslähtöistä ja he ovat saaneet hyviä ideoita mitä kannattaisi tehdä ja mitä vaihtoehtoja on tarjolla. Myös Anssi on tyytyväinen palveluun ja fiilikset ovat samansuuntaiset:
– Yhteistyö Above IT:n kanssa on sujunut hyvin, tekeminen on järjestelmällistä ja tavoitettavuus on ollut hyvä. Ei tule mieleen mitään negatiivista sanottavaa.
Above IT on perustettu nimenomaan asiakaslähtöisyys edellä ja kuuntelemme asiakkaiden tarpeita herkällä korvalla. Tuotamme palvelut vastuullisesti, läpinäkyvästi ja rehellisesti, aivan kuten tekisimme itsellemme. Tavoitteenamme on olla tietohallintojen pitkäaikainen kumppani, ja tukea asiakkaidemme liiketoiminnan kasvua ja turvallisuutta, sekä auttaa valitsemaan oikeat ratkaisut teknologisen murroksen keskellä.