ABOVEIT

Azuresta on moneksi

Azuresta on moneksi. Microsoft Azure pilvipalvelu on tullut jo 17-vuoden ikään. Mistään vaikeasta teini-iän kriisistä ei kuitenkaan ole kyse.  Azuren kehitys on ollut melkoisen hurjaa ja Microsoft on tuonut jatkuvasti uusia ominaisuuksia saataville organisaatioiden erilaisiin tarpeisiin. Tarkoitukseni on tässä blogikirjoituksessani avata hieman sen käyttömahdollisuuksia perus IT-infran näkökulmasta. Kaikkia Azuren tarjoamia mahdollisuuksia on mahdotonta puristaa yhteen blogikirjoitukseen, mutta olen pyrkinyt tiivistämään yleisimpiä ominaisuuksia, joita organisaatiot ovat meidänkin toimesta hyödyntäneet.

Keskitettyä hallintaa ja näkyvyyttä

Monet organisaatiot ovat lähteneet liikkeelle Azure-matkassaan ottamalla käyttöön Azure Arc -palvelun, jonka avulla voidaan palvelininfraa hallita keskitetysti Azure-pilvestä käsin. Azure Arc:n piiriin on mahdollista saada niin pilvessä kuin paikallisessa konesalissa sijaitsevaa palvelininfraa. Hyödyt tulevat siitä, että saadaan koko infran osalta yhtenäinen näkyvyys ja hallittavuus. Infraa ei tarvitse hallita useiden eri hallintaliittymien kautta. Azure Arcin avulla voidaan ottaa käyttöön esimerkiksi Azure Update Manager -palvelu, jonka avulla voidaan keskitetysti ja ajastetusti päivittää palvelimille tietoturvapäivityksiä. Kollegani Lauri Haveri on tehnyt aiheesta kaksi vlogia, jotka ovat katsottavissa seuraavista linkeistä: Azure opetusvideot – osa 1. – Azure Update Manager – Above IT Oy | Azure opetusvideot – osa 2. – Azure Arc – Above IT Oy

Tiedostokäyttö Azure-pilvestä

Pitkään toimineissa organisaatiossa on vuosien varrella vakiintunut tiedostokäyttö levyjaoilta hakemistorakenteineen, joiden taustalla on tiedostopalvelimia tai NAS-verkkolaitteita. Tiedostojen migraatio Microsoft 365 palvelun Teams/Sharepoint -työkuormiin on saatettu kokea liian isoksi muutokseksi osassa organisaatiota, mutta kuitenkin ajatuksissa on ollut päästä nykyisistä paikallisessa ympäristössä olevista laitteistoista eroon. Azure Filesin avulla voidaan loppukäyttäjille tarjota samat levyjaot ja hakemistorakenteet pilvipohjaisena Azuresta käsin. Käyttäjälle näkymä on täysin vastaava kuin se olisi paikallisista tallennusjärjestelmistä tarjottu. Huomioitavaa on toki, että kaikkeen tiedostokäyttöön se ei kuitenkaan ole paras ratkaisu. Mikäli organisaatiossa on tarve käsitellä isoja tiedostoja, kuten esimerkiksi CAD-tiedostoja ei Azure Files välttämättä ole soveliain vaihtoehto jo pelkästään latenssien takia.

Jatkuvuuden hallintaa

Azure tarjoaa kattavat vaihtoehdot, kun mietinnässä on oman paikallisen infran tai monipilviympäristöjen jatkuvuuden hallinta. Azuren Backup ja Recovery -palvelun avulla voidaan varmistaa niin rauta- kuin virtuaalipalvelimiakin, kuin palvelimilla sijaitsevia tiedostoja tai hakemistoja. Azuren tarjoamat varmistusratkaisut poistavat tarpeen paikalliselta fyysiseltä varmistusratkaisulta. Lisäksi sen Site Recovery -ominaisuuksilla on mahdollista replikoida fyysisiä ja virtuaalisia työkuormia muista pilvipalveluista tai paikallisesta konesalista. Lähdepalvelun vikaantuessa työkuormia voidaan tarvittaessa ajaa Azuresta käsin ja palautua takaisin, kun lähdepalvelu on saatu takaisin toimintaan.

Tietoturvaa

Microsoft Defender for Cloud on kattava tietoturvaratkaisu, joka suojaa monipilvi- ja hybridiympäristöjä keskitetysti. Palvelun avulla saadaan tarvittava näkyvyys, valvonta ja uhkienhallinta tarvittaville pilvipalveluille sekä paikallisille resursseille, mikä auttaa organisaatiota varmistamaan tietoturvan vaadittavan tason ja noudattamaan vaatimustenmukaisuusstandardeja.

Etäkäyttöratkaisut

Azure tarjoaa eri vaihtoehtoja etäkäyttöratkaisuiden osalta. Ehkä kaikkein mielenkiintoisin palvelu on Azure Virtual Desktop. Azure Virtual Desktop on työpöytävirtualisointipalvelu, joka mahdollistaa sovellusten ja työpöytien käytön missä tahansa ja melkein millä tahansa laitteella. Esimerkkinä se on erinomainen tapa tarjota tietoturvalliset työskentelymahdollisuudet yhteistyökumppaneiden sovelluskehittäjille, joille tarvitaan tietoturvallinen pääsy tekemään sovelluskehitystyötä. Microsoft on tuonut kyseistä käyttöskenaariota varten erillisen valmiiksi paketoidun AVD-virtuaaliympäristön nimeltä Azure Devbox. Azure Virtual Desktop on myös oiva valinta, kun lähdetään miettimään vaihtoehtoja perinteisille Citrix/Remote App -etäkäyttöympäristöille. Azure Virtual Desktop mahdollistaa nopean ja helpon skaalautuvuuden, joten organisaatiot voivat mukauttaa virtuaalista työpöytäympäristöään nopeastikin muuttuviin tarpeisiin.

Azure-palvelut paikallisesti tarjottuna

Azure Local -palvelu on Microsoftin kehittämä ratkaisu, jonka avulla yritykset voivat hyödyntää Azure-pilvipalveluita paikallisesti omassa konesalissaan. Palvelu pohjautuu Microsoftin Hyper-V virtualisointiratkaisuun. Palvelu mahdollistaa hybridi-IT-ratkaisujen toteuttamisen, jossa käytetään sekä paikallisia resursseja sekä tarvittaessa pilvipalveluita saumattomasti yhdessä. Azure Local on oiva vaihtoehto, kun tarvitaan mahdollisimman pieniä latensseja tai kun vaaditaan työkuormien ajamista omasta konesalista käsin. Käyttöesimerkkinä voit ajaa Azure Virtual Desktop -ympäristöä tarvittaessa paikallisesti hyödyntäen Azure Local -palvelua. Pidimme Azure Localista hiljattain webinaarin. Nauhoite on ladattavissa seuraavasta linkistä: Tallenne: Azure Local -webinaari – Above IT Oy

Apuja liikkeellelähtöön ja suunnitteluun

Onnistuneen pilvisiirtymän tai käyttöönoton perusta on huolellinen suunnittelu ja valmistelut.
Microsoft tarjoaa Azure pilvisiirtymän suunnitteluun Azure Migrate -työkalua, jonka avulla voidaan välttää pilvisiirtymään kohdistuvia sudenkuoppia. Sen avulla organisaatiot voivat arvioida ja suunnitella sovellustensa ja työkuormiensa siirtoa Azure-pilvipalveluun. Työkalu tarjoaa perusteellisen analyysin nykyisestä IT-infrastruktuurista ja antaa suosituksia sopivista pilviratkaisuista.

Azuren hallintamalli kannattaa suunnitella hyvissä ajoin ennen ensimmäisiä käyttöönottoja. Pidimme Azure hallintamallista webinaarin viime vuonna. Tallenne on ladattavissa seuraavasta linkistä: Tallenne: Azure hallintamalli -webinaari – Above IT Oy

Yhteenveto

Ei ole yhtä ja ainoaa tapaa, kun puhutaan IT-infran arkkitehtuurista, joka sopisi kaikille organisaatiolle. Tarpeita on erilaisia, toisille organisaatioille natiivi pilviympäristö toimii parhaiten, kun taas toiselle kysymykseen tulee ainoastaan ajaa sovelluksia ja työkuormia paikallisesti omasta konesalista käsin. Azure on tänä päivänä suunniteltu tarjoamaan skaalautuvia ja joustavia ratkaisuja organisaatioiden erilaisiin tarpeisiin oli sitten kyseessä pilvinatiivi-, paikallinen infraympäristö tai jotain niiden väliltä.

Me Above IT:llä autamme organisaatiota tunnistamaan käyttötarpeet ja saamaan Azuresta parhaat hyödyt irti. Ota rohkeasti yhteyttä alta niin jutellaan lisää.

Hae sivuilta: