Vastuullisuus, sanana tätä voidaan pitää eräänlaisena ajankuvana, joka kattaa niin ympäristöstä kuin ihmisarvoisesta vuorovaikutuksestakin huolehtimisen. Harvemmin kuitenkaan tulee ajatelleeksi, miten vastuullisuus konkretisoituu käytäntöön. Me pohdimme vastuullisuutta jo yrityksemme perustamisvaiheessa, eli minkälaista työkulttuuria haluamme lähteä rakentamaan.
Yhdessä
Ihmisarvoinen työelämä konkretisoituu tuen saamisessa, itsensä kehittämisen mahdollisuuksien toteutuessa ja yhteisöllisyyden kokemuksessa. Yhdessä kasvaminen on yksi yrityksemme arvoista, joilla viitataan niin asiakkaiden kuin työtovereidenkin kanssa toimimiseen. Haluamme pitää työyhteisömme hyvinvoinnista huolta, mikä ohjasi yrityksemme valintaa muun muassa työterveyshuollon valinnassa. Inhimilliset ja yhteiseksi koetut tavoitteet ovat kaiken työhyvinvoinnin peruspilari, joista pidämme kiinni. On myös tärkeää, että työnantaja tarjoaa tukensa ongelmien ennaltaehkäisyssä ja työhyvinvoinnin ylläpitämisessä. Inhimillinen työelämä on meidän kaikkien vastuullamme, riippumatta siitä missä positiossa istumme. Kaveria ei jätetä-periaate auttaa ennaltaehkäisemään pulaan joutumista, joten slogan valikoitui jo perustamisvaiheessa yhdeksi yrityksemme arvoista.
Sitoutuminen
Vaikkemme vielä Global Compact verkostoon virallisesti kuulukaan, olemme halunneet sitoutua UN Global Compactin yritysvastuualoitteen kymmeneen periaatteeseen, koska näemme ettei humaania ja pitkäkestoista liiketoimintaa voida tehdä piittaamatta ympäristöstä tai ihmisoikeuksista. Vastuullisuuden voi myös valjastaa osaksi liiketoimintaa. Esimerkiksi pilvipalveluiden hyödyntäminen mahdollistaa yrityksen liiketoiminnan rakentamista kestävästi. Ympäristövastuu ei ole nimittäin pelkästään velvollisuus, vaan sen avulla on mahdollista saada myös säästöjä aikaan. Pyrimme nyt ja jatkossa toimimaan sellaisten sidosryhmien kanssa, joiden agendalla on myös toimia vastuullisesti.
Päivitämme mielellämme myös tietoisuuttamme vastuullisuudesta. Itse osallistuin tällä viikolla UN Global verkoston järjestämään webinaariin, joka keskittyi sukupuolten välisen tasa-arvon huomioimiseen liiketoiminnassa. Kuten UN Global Finlandin webinaarissa todettiin, sukupuolisten välinen tasa-arvo on edellytys kestävälle kehitykselle. Olemme luonnollisesti sitoutuneet syrjinnän vastaiseen toimintaan ja näemme, kuinka erilaisista taustoista tulevat ihmiset ovat rikkaus ja tuovat yritystoimintaan enemmän kapasiteettia kehittyä.
Vastuullista toimintaa
Olemme miettineet yhdessä myös keinoja, joilla ympäristövastuullisuutta voisi liiketoiminnassamme lisätä. Toki ymmärrämme, ettei vastuullisuus rajoitu vain työelämään, sillä ympäristön suojelemisen näkökulma tulee huomioida jokapäiväisissä valinnoissa. Yritystoiminnassa on hyvä jatkuvasti päivittää ja ylläpitää ymmärrystä, mitkä valinnat tukevat luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Täten vastuullisuus huomioidaan osana strategiaamme, jonka tuloksia jatkuvasti seuraamme ja kehitämme.
Vastuullinen toiminta ei rajoitu ympäristöön, työyhteisöön tai sukupuolten välisestä tasa-arvosta huolehtimiseen. Vastuullisuuden tulee myös ulottua asiakkaisiin. Avunanto ja läpinäkyvyys ovat vastuullisen asiakassuhteen perusta. Vastuullisuus tulisi pikemminkin ymmärtää kaiken yritystoiminnan perustaksi kuin täytettäväksi velvollisuudeksi. Omasta positioistani katsottuna myynti on aina vastuullista työtä, jolla pyritään ratkaisemaan vastapuolen haasteita ja kartoittamaan yhteisiä rajapintoja läpinäkyvästi ja rehellisesti.
Vastuullisuudesta etua liiketoimintaan -ajattelu on kestävän kehityksen ja ilmastokriisin torjunnassa tärkeää. Above IT Oy on sitoutunut tähän, joten meidän kanssamme asioidessanne tiedätte toimivanne vastuullisen toimijan kanssa.